17.05.2013
In This Momentin keikka peruttu
In This Momentin keikka on peruuntunut yhtyeen logististen ongelmien vuoksi. Nummirock pahoittelee peruuntumista.
Korvaavaksi esiintyjäksi on kiinnitetty ruotsalainen äärimetalliyhtye Shining. Shining on yksi viime vuosikymmenen kiinnostavimpia, erikoisimpia ja ylistetyimpiä äärimetalliyhtyeitä.
Keulahahmoonsa Niklas Kvarforthiin henkilöityvä orkesteri julkaisi kahdeksannen, Redefining Darkness nimeä tottelevan albuminsa Spinefarmin kautta viime vuoden lopulla. Shinignin livekokoonpanossa toimii kaksi suomalaista; kitaristi Euge Valovirta sekä rumpali Raikku Tuomikanto. Nummirockin keikalla poikkeuksellisesti kitarassa nähdään Kiuakaasta tuttu Mikko Salovaara.
28.03.2013
Ohjelma valmis!
Festivaali täydentyy, kun paljon toivottu, rakkaan länsinaapurimme death metalli -ylpeys Soilwork saapuu Nummirockiin.
Kotimaista bändikattausta vahvistavat Omnium Gatherum, Lost Society, toukokuussa uutukaisen julkaiseva Rytmihäiriö sekä kesäkuun alussa seitsemännen albuminsa julkaiseva Kalmah.
31.01.2013
Bändikattaus täydentyy
Keskikesän raskaimman juhlan ulkomaista tarjontaa täydentämään saapuu hehkein naisvokaalein varustettu kalifornialainen metalcore-ryhmä In This Moment. Toisena vahvistuksena rapakon takaa Salt Lake Citystä saapuu deathcore-yhtye Chelsea Grin. Länsinaapuristamme paikalle säntäävä metallia ja rokkia mallikkaasti yhdistelevä Sister Sin näyttää kyntensä festarikansalle juhannuspäivänä.
Kotimaisia kiinnityksiä ovat Mikkelin Thrash Metalli-ylpeys Bloodred Hourglass sekä harvoin keikkaileva mustan metallin synkintä kruunua kantava Behexen. Ohjelmaan kuuluu luonnollisesti yleisön kestosuosikki Mokoma, jonka radiohitti Punamultaa on viime aikoina soinut ahkerasti useammallakin radiokanavalla. Lisää esiintyjiä julkaistaan talven ja kevään mittaan.
22.01.2013
Nummirock tarvitsee talkoolaisia
Tarvitsemme jälleen ison joukon tehokkaita ja aktiivisia talkoolaisia auttamaan festarien läpiviennissä. Tarvitsemme järjestyksenvalvojien lisäksi auttavia käsiä mm. anniskelualueilla, infossa, henkilökunnan ruokalassa, lipunmyynnissä, rakennus- ja purkuhommissa ym...
Lataa konellesi, tulosta ja täytä tämä hakemus (Download-linkki) ja lähetä se meille toukokuun loppuun mennessä.
Lisätietoja annamme mielellämme infonumerossa 06-23 32213.
Muista myös käydä tutustumassa Demosedän tämän vuotiseen tarjontaan. Listalle on kerääntynyt jo yli 100 yhtyettä, joista eniten suositteluja keränneillä on mahdollisuus päästä näyttämään taitonsa Nummirockin lauteilla.
Uusimmat festivaali-uutiset saat aina nummirock.fi:stä ja Facebook-sivultamme!