-

Ajankohtaista

5.7.2022
Nummirock Kiittää!

Kyllä se vain niin on, että Nummirock on ihmisen parasta aikaa.
36. Nummirock juhlittiin poikkeuksellisesti helteisessä säässä. Ilmojenhaltijan kömmähdyksestä huolimatta, kaikki sujui erittäin mallikkaasti, josta suuremmoiset kiitokset kuuluu äärettöman hienosti käyttäytyneelle rokkikansalle.
Valtavat kiitokset myös kaikille talkoolaisille, joita ilman tätäkään tapahtumaa ei olisi. Lisäksi suuremmoiset kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, ruoka- ja tuotemyyjille, tekniikan toimittajille ja kaikille muille tapahtuman tekijöille. Teidän kanssa onnistuimme luomaan ikimuistoisen tunnelman ja festivaalielämyksen.

Nythän onkin juuri oivallinen hetki laittaa ensi vuoden päivät kalenteriin: 21.-24.6.2023.

8.6.2022
Dreamtale korvaa Metal De Facton

Ihan ei päästy peruutuksetta maaliin asti. Metal De Facto joutuu valitettavasti perumaan keikkansa Nummirockissa. Syitä sen kummemmin ruotimatta, bandi varmasti tulee jossain vaiheessa uutisoimaan aiheesta tarkemmin.
Hätähän ei ole tämän näköinen, sillä tilalle napattiin lennosta viime vuosituhannen lopussa perustettu kotimaisen power metalin sanansaattaja Dreamtale, joka julkaisi huhtikuussa uransa kahdeksannen albuminsa, sekä ensimmäinen ex-Battle Beast -laulajattaren Nitte Valon kanssa, joka liittyi kokoonpanoon kolme vuotta sitten. ”Everlasting Flame” tarjoilee bändille ominaiseen tapaan tyylikästä melodista metallia, jossa tunnelmat vaihtuvat kipakasta voimametallista folk-vivahteiden kautta mahtipontisiin sfääreihin.

3.6.2022
Nummirock bändileiri 2022

Nummirock järjestää jo toisen musiikkileirin tuleville muusikoille: leirikummeina alan ammattilaisia mm. Apocalyptican ja Hevisauruksen riveistä!

Juhannusviikolla Kauhajoen Nummijärvellä musisoidaan ensimmäistä kertaa lapsille ja nuorille (10v.-) suunnatun musiikkileirin voimin. Nummirock järjestää yhdessä Panula-opiston kanssa leirin nuorille muusikoille, joilla on jo entuudestaan jonkin verran soittotaustaa. Leirille voi hakea yksin tai oman bändin kanssa.

Leiri järjestetään Nummirockin legendaariseksi muodostuneella maaperällä Seurantalo Salakarin tiloissa. Kolmipäiväisen (bändeillä kaksipäiväisen) leirin päätteeksi leiriläiset pääsevät esiintymään Nummirockin Inferno-lavalla. Samalta lavalta rokataan Nummirock festivaali myöhemmin viikonloppuna, joten puitteet ovat sen mukaiset!

Ilmoittautuminen ja lisätietoja leiristä löytyy bändileirisivulta.

24.5.2022
Sähköpaikat asuntoautoille ja -vaunuille

Sähköpaikkoja löytyy nyt myös rannan puolelta!
Paikat 1-14 ovat tuttuun tapaan metsäleirinnän puolella ja paikat 15-24 löytyvät rantaleirinnän puolelta. Jokainen sähköpaikka on varustettu 6:n (sallittu kuormitus 1380W) ampeerin sulakkeella. Sähköpaikan hinta koko tapahtuman ajaksi keskiviikosta sunnuntaihin on 170€.

Tästä suora linkki varauslomakkeeseen.

1.5.2022
Päiväkohtainen aikataulu julkaistu

Päiväkohtainen ohjelma nähtävissä Ohjelma -sivulla.
Samalla julkaistaan ohjelmaan extrana kotimaiset Ember Falls ja Crimson Sun.

HOX HOX
- Kahden päivän ja yhden päivän liput tulevat myyntiin 1.5.2022 (myös premium).
- Lauantain perheliput Hevisauruksen konserttiin tulevat myyntiin toukokuun 1. päivä (alle 2v. ilmaiseksi).
- Neljän päivän ennakkolippu 1.5. lähtien 155€. Totuttuun tapaan lipun hinta sisältää auto- ja telttapaikan legendaarisella leirintäalueella.
- Vain PREMIUM -lippujen hankinta vaatii 18 vuoden iän.
- Ennakkoliput: Tiketti ja Lippu.fi

- IN ENGLISH -
Here you are, The daily schedule!
At the same time, the a few extra line-up additions will be announced - domestic Ember Falls and Crimson Sun.

HOX HOX
- Two-day and one-day tickets will go on sale on May 1, 2022 (including premium).
- Saturday's family tickets for the Hevisaurus concert will go on sale on May 1st.
- Four-day pre-sale ticket from 1.5.2022 onwards will be 155€. As usual, the ticket price includes a car and tent space at the legendary campsite.
- PREMIUM tickets are possible to be purchaced by over 18 year olds.
- Pre-sale tickets can be bought here: Tiketti ja Lippu.fi

 

30.3.2022
Ohjelma on valmis!

Alien Weaponry ja Hevisaurus Nummirockiin!

Nummirockin 2022 ohjelman sinetöi eksoottisesti uusiseelantilainen thrash ja groove metal -elementtejä ja Maorin kieltä musiikissaan yhdistelevä Alien Weaponry!

Herra Hevisaurus joukkoineen ei millään malta pysyä Velhojen vuorella, vaan tekee odotetun paluun Nummijärvelle. Lauantain perhepäivään myydään erillinen lippu, joka tulee myyntiin 1.5.2022.

Hevisauruksen lisäksi muita kotimaisia artisteja ovat 12 vuoden tauon jälkeen Nummijärvelle palaava Kiuas, industrial metallia työstävä Fear of Domination, synkkääkin synkemmät Chamber of Unlight ja Mimorium. Avaruuden pääkaupungista NummiLoreanin imussa juhannussumun läpi Nummijärvelle syöksyy Memoremains, sekä Kaaoszinen Demonurkan kautta valituksi tullut Diskreator. Perinteeksi muodostunut Nummirockin oma housebändi Nummirock Ensemble käynnistää 36. Nummirockin keskiviikkona 22. kesäkuuta.

HUOM!
Tänä vuonna keskiviikko on jo virallinen festaripäivä, koska Inferno-lava on jo täydessä vedossa. Keskiviikkona rokki soi siis kahdelta lavalta.

17.3.2022
Talkoohaku on auki

Nummirock hakee talkoolaisia, yhdistyksiä ja seuroja!

Viimeinkin on päästy siihen pisteeseen, että voimme lähteä hakemaan reippaita talkoolaisia festarin ylläpitotehtäviin. Pieni festivaalikylämme tarvitsee monenlaista taitajaa, joten varmasti myös sinulla voisi olla meille annettavaa.

Tarvitsemme jälleen suuren joukon aktiivisia talkoolaisia erilaisiin tehtävin, kuten mm. anniskeluun, rakennukseen ja purkuun, infoon ja narikkaan, tuotemyyntiin, henkilökunnan ruokalaan, Relaamoon, puhtaanapitoon, sekä tietenkin myös järjestyksenvalvontaan.

Yhdistykset, seurat ja joukkueet voivat olla suoraan yhteydessä puhelimitse (0400 566784) tai sähköpostilla (info [ät] nummirock.fi), niin kerromme mielellämme lisää tehtävistä ja hinnoittelusta.

Talkoolaiset ovat festivaalimme elinehto.

Täytä tämä lomake huolellisesti ja lähetä se meille 31. toukokuuta mennessä.

3.3.2022
Myyntipaikat haettavissa

Haluamme tarjota festivaalivieraille mahdollisimman monipuolisen ja laadukkaan ruokavalikoiman. Lähi- ja luomuruoka ovat erityisen lähellä tapahtumamme arvomaailmaa, joten nämä ovat siten etusijalla myyntipisteitä valittaessa.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen tero (ät) nummirock.fi 17.4. mennessä.
Hakemuksen lähettäminen ei automaattisesti oikeuta myyntipaikkaan. Käymme tarkasti läpi kunkin hakemuksen, joista tulemme valitsemaan vähintään 8 mielestämme parhaiten Nummirockiin sopivaa myyjää.

Myös pienempiä ruokamyyntipisteitä (snäksit ym.) otetaan mukaan, joten ota rohkeasti yhteyttä.

Tuotemyyntipaikkahakemuksia voi laittaa suoraan Tiinalle (tiina (ät) nummirock.fi).

2.6.2021
Livestriimissä mukana The 69 Eyes ja Ensiferum!

Kesän mukaansatempaavimmasta striimistä vastaa jälleen Nummirock!
Haasteellisesta tilanteesta huolimatta Nummirock ei ole luovuttanut, vaan lyö tiskiin virtuaalifestarin vailla vertaa, kotimaisten huippuartistien voimin.

19 vuotta ehti kulua The 69 Eyes:n edellisesestä vierailusta Nummirockissa, joten nythän olikin jo korkea aika korjata tilanne. Juhannusattoillan päättävä folk metal -jätti Ensiferum soitti ensimmäisen kerran Nummirockissa 2002, samana vuonna kun The 69 Eyes soitti edellisen kerran.
Muut perjantain esiintyjät ovat Nummirockin omasta henkilökunnasta koostuva Nummirock Ensemble, industrial metallia uhkuva Fear of Domination, sekä oululaislähtöinen Mors Subita.
Juhannuspäivän festaritunnelmasta vastaavat The 69 Eyesin lisäksi Anthony Parviaisen Psychework, Lähiöbotox, sekä Battle Beastin laulajana tunnetun Noora Louhimon sooloprojekti Noora Louhimo Experience, jonka tuore albumi tarjoaa kuulijoilleen sielukasta bluesrokkia kantrivivahtein.

Molempina päivinä striimi alkaa klo 15:00, ja luvassa onkin mahtavaa viihdettä keikkoineen ja leiriaktiviteetteineen myöhälle yöhön. 90 tunnin liveleirinuotio alkaa jo keskiviikkona Zoomin kautta.

Lisätietoa virtuaalisesta Nummirockista koostetaan Nummirockin striimisivulle.


« Edelliset 10   Seuraavat 10 »  

8
Liput - Tickets Liput - Tickets

-